Tämänaamuinen lukema vaa'assa ei ollut yllätys, mutta ei se juuri ilon kiljahduksiakaan saanut aikaan. Painoa oli 1,0 kg enemmän kuin viikko sitten. Sunnuntaina olin juhlissa, joissa söin kaikenlaista tarpeetonta paljonkin. Lisäksi lauantaina olo oli stressaantunut ja lievitin stressiäni suklaalevyn puolikkaalla. Siitä oli se hyöty, ettei nyt ei tee mieli vilkaista suklaaseen päinkään, ja toivottavasti tämä tunne säilyy kauan.

Tänään alkavalle viikolle siis uudet ohjeet:

1. Liikuntaa pitää harrastaa joka päivä.

2. Pitää välttää syöpöttelyä aterioiden (viisi päivässä) välillä.

3. Kaupan leivonnaiset kielletty sekä kotona että töissä.

4. Suklaa ja muut karkit on kielletty kokonaan.

Siitä iloitsen, että liikunta on tullut säännölliseksi osaksi arkea ja olen ottanut tavaksi olla säästämättä askeleita mm. seuraavasti:                                                                                                                                                                             Vien roskapussin  varta vasten ulos roskikseen, enkä jätä sitä ovenpieleen odottelemaan, milloin olisi muutakin asiaa.         En  etsi lähinnä kaupan ovea olevaa parkkiruutua, vaan olen valmis kävelemään kassienkin kanssa kauemmas.                     

Aika usein näkee painoaan onnistuneesti pudottaneiden hehkuttavan uusia terveellisiä ja säännöllisiä ruokailutottumuuksiaan ja sanovan tai kirjoittavan, ettei koskaan edes ollut nälkä koko laihdutuksen aikana. Minulla on rässä reilun viikon aikana ollut nälkä monta kertaa, enkä pidä sitä pahana. Miksei lounasajan lähestyessä saisi olla nälkä? Aamiaisesta on aikaa, verensokeri laskee, maha tyhjenee ja keho ilmoittaa siitä nälän tunteella: minusta se tuntuu jopa hyvältä! Eri asia tietysti olisi, jos nälän tunne kaivelisi takaraivossa koko ajan: sehän tekisi kärttyisäksi ja kilojen karistaminen saattaisi tyssätä tykkänään.

Tänään ei ole ehtinyt edes nälkä tulla ja nytkin on turhan turvonnut olo, vaikka en syönyt jäätelöä litratolkulla, tuli aika turpea olo, enkä usko sitä vähään aikaan himoitsevani. Mieli tekee pyöräilemään, ja polkaisenkin liikkeelle, jos sade pian taukoaa. Jos ei sää selkene, vedän kumpparit jalkaan ja sadetakin niskaan tyytyen kävelyyn. :)

Vaaka näytti tänä aamuna 1,6 kg vähemmän kuin viikko sitten. Olen tyytyväinen. Ensimmäisellä viikollahan minulla oli kaksi ohjetta: 1) Joka päivä on lähdettävä ovesta ulos liikkumaan. 2) Kasviksia pitää syödä entistä enemmän. Eilen en lähtenyt pelkän liikunnan vuoksi ulos, mutta liikuin kyllä ostoksilla käydessäni ja parkkipaikan ja työpaikan välilläkin tavallista useammin. Illalla, kun olisi ollut viimein mahdollista lähteä liikkumaan, satoi kaatamalla. No, sadehan sinällään ei ole este, mutta koska sunnuntaina nenä alkoi ajoittain vuotaa ja kurkkukin hieman kipuili, en halunnut ottaa riskiä kastumisesta ja flunssan ryöpsähtämisestä. En siis ihan puhtain paperein selvinnyt viikosta, mutta kunnialla kuitenkin.

En laadi ensi viikolle uusia ohjeita, tarkennan vain entisiä: 1) Joka päivä on liikuttava joko lähtemällä ulos tai heiluttelemalla kahvakuulaa, polkemalla kuntopyörää tms. 2) Kasvisten osuuden ruokavaliossa pitää olla huomattava. Jos/kun tulee viikko, jonka aikana paino ei putoa, teen uusia päätöksiä; toistaiseksi nämä riittäkööt!

Vettä tulee taas taivaan täydeltä, joten en ainakaan aamusta pääse vapaapäiväksi suunnittelemalleni pyörälenkille. Onhan tuota tekemistä sisälläkin, kun vain osaisi päättää, mistä aloittaa!

Vahvuutta kaikille painoa pudottaville tulevaksi viikoksi toivottaa Mymmi

En ole ollut aina lihava. Yli kaksikymmentä vuotta olin ihan normaalipainoinen, pituuskasvun loputtua painoindeksi oli noin 22, ja silloisessa kropassani oli lihastakin! Sitten vain mentyäni yksiin leipiin miehen kanssa aloin lihoa tasaiseen tahtiin. Muutaman kerran olen saanut kiloja jonkin verran poiskin, mutta painoindeksini on viimeksi osoittanut normaalipainoa silloin kun olin 24-vuotias, ja siitä on aikaa, sillä ikäni on lähempänä sataa kuin nollaa :) .

En haluaisi olla kivuliaasti köpöttelevä mummeli, jollaiseksi olen tullut, vaikka monet paljon vanhemmatkin kirmaavat keveästi tilanteesta toiseen. En haluaisi olla suvun, työpaikan enkä kadun lihavin. Haluaisin ostaa vaatteita tavalliselta osastolta. Haluaisin neuloa tai virkata itselleni vaikkapa puseron tai jakun, ilman että uuvun jo luodessani sitä valtavaa silmukkamäärää, joka tarvitaan, että vaate yltäisi ympäri. Haluaisin, että joku hakisi minua tanssimaan silloin, kun olen tilaisuudessa, jossa tanssitaan. Varsinaisiin tansseihin en ole vuosikymmeniin edes mennyt, sillä miehet eivät halua tanssia valtavan naisen kanssa.

Haluaisin, ettei lihavuus ole ensimmäinen ja oleellisin asia joka minusta huomataan.

Olen tällä erää selättänyt lähes jatkuvan syömisen ja napostelun kierteen syömällä vain viisi ateriaa päivässä sekä eilen että tänään. Se voi kuulostaa vähäpätöiseltä, mutta minulle se on iso askel. Eilen pääsin ulkoilulenkille vähän ennen iltakymmentä; tämän päivän lenkki on vielä edessä. Tänään on ollut poikkeuksellisen kiireinen päivä: varsinaisen työpäivän jälkeen vielä kokous, joten kotiuduttuani olin niin poikki, että nukahdin nojatuoliin ja nukuin liki kaksi tuntia. Halusin katsoa vielä yhden TV-ohjelman sateen aikana ja sitten tulin tietokoneelle hoitelemaan työasioita ja päivittämään blogia. Tietokoneelta suunnistan kohta lenkille toivoen, että ulkoilun jälkeen nukuttaa hyvin!